Piti vähän guugeloida, että mitähän kyseinen kansalliskeittiö sitten pitää sisällään. Pastanjauhajat olivat näemmä perehtyneet aiheeseen minua hieman paremmin, ja innostuin heidän Pinaattipadastaan. Mutta nounou jauheliha, ja riisin tilalle kvinoaa. Lopputuloksen autenttisuudesta en ole kovin varma, kun vertailukohteita ei juuri ole, mutta mössö kuin mössö!
MUKA-LIBANONILAINEN PINAATTIPATA
Tarkoitus oli kokeilla Insanityn nerokkaalta vaikuttavaa seitan-jauhelihaa, joka tosin kaatui siihen, ettei minkäänlaisella siivilällä tai raastimella kaikista luuloista huolimatta korvata lihamyllyä, jota sattuneesta syystä ei ole tullut hankittua. Ehkäpä nyt!
Pinaattipadan protkuosuus toteutettiin kuitenkin kyseisellä reseptillä, ilman jauhamista. Kikhernejauhoja ei kaapissa ollut, joten tuplasin soijan, ei valittamista.
- 4 dl gluteenijauhoa
- (1 dl kikhernejauhoja)
- 1 (nyt 2) dl soijajauhoja
- ripsaus suolaa
- 1 (nyt 2) dl soijajauhoja
- ripsaus suolaa
- mausteita, kuten paprikajauhoa, garam masalaa, chiliä, kuivattua persiljaa
- 1 rkl soijakastiketta
- 1 rkl öljyä
- 3 dl vettä
Seitan-meiningillä, eli yhdistetyt nesteet yhdistetään varovasti yhdistettyihin jauhoihin, ja vaivataan huolella taikinaksi. Pilkotaan palasiksi, ja keitetään puoli tuntia mausteliemessä:
- 1 rkl öljyä
- 3 dl vettä
Seitan-meiningillä, eli yhdistetyt nesteet yhdistetään varovasti yhdistettyihin jauhoihin, ja vaivataan huolella taikinaksi. Pilkotaan palasiksi, ja keitetään puoli tuntia mausteliemessä:
- liraus balsamiviinietikkaa
- liraus soijakastiketta
- muutama puristettu valkosipulinkynsi
- maltillisesti kasvisliemifondia
- loput vettä
- liraus soijakastiketta
- muutama puristettu valkosipulinkynsi
- maltillisesti kasvisliemifondia
- loput vettä
Tämän jälkeen vuorossa olisi palasten jauhaminen lihamyllyssä jauhelihaksi, mutta sitä kokeillaan sitten seuraavalla kerralla.
LOPUT PADASTA:
- rasiallinen tuoretta pinaattia
- 1 iso sipuli
- 1 iso sipuli
- 4 valkosipulinkynttä
- (15 g pinjansiemeniä)
- pyöräytys mustapippuria
- (½ tl kuivattua korianteria)
- 1 sitruunaa
- (15 g pinjansiemeniä)
- pyöräytys mustapippuria
- (½ tl kuivattua korianteria)
- 1 sitruunaa
- kirsikkatomaatteja
- paistamiseen voita (tai öljyä=vegan)
- paistamiseen voita (tai öljyä=vegan)
Pinaatti pestään ja hienonnetaan. Hienonnukseen myös sipuli, valkosipulit viipaloidaan pitkittäin. Reseptiin kuuluisi pinjansiemeniä, niitäkään ei ollut joten ilman mentiin, mutta muuten tässä vaiheessa niitä ruskistettaisiin voissa. Siemenet nostetaan pois pannulta ja ruskistetaan siinä sipuli ja "JAUHELIHA". Lisätään mausteet ja valkosipuli, sitten pinaatti. Sekoitetaan joukkoon pinjansiemenet ja sitruunasta puristettu mehu. Itse lisäsin vielä puolitettuja kirsikkatomaatteja sotkuun sekaan. Annetaan hautua miedolla lämmöllä 30 minuuttia.
Lisäksi keksin netistä, että libanonilaiseen ruokaanhan KUULUU minttu, joten roiskaisin kunnolla kuivattua minttua joukkoon. Ihan kiva, mutta suosittelen jättämään kokeilematta.
KAVERINA VIELÄ:
- sitä KVINOAA, paprikan kanssa keitettynä
- tsatsikia, josta on tullut kevään jokapäiväinen kansalliskastike
Tuo pöperöhän näyttää ihan hullun hyvältä! Maistuisi miulle todellakin :)
VastaaPoistaHarmi ettei jauheliha onnistunut raastimella. Tosin seitani onkin niin sitkeää ettei mikään ihmekään. Ite jauhoin pariin kertaan jauhelihan tuohon kastikkeen muistaakseni niin koostumus oli vähiten sitkeä ja lähimpänä oikeaa jauhelihaa.
Seuraavalla seitanijauhelihalla kokeilen jotain vastaavaa pataruokaa. Kiitokset vinkistä, pinaatti on hyvvää!
Enpä ollut muuten aiemmin edes blogiisi törmännyt, ihme kyllä. :) Nytpähän tiedän taas yhden hyvän blogin jota jäädä seurailemaan!
Jip jep, tervetuloa vain seuraamaan ja kiide kiide! Lihamylly odottaa vieläkin kaupan hyllyllä, mutta pian se täytyy sieltä hakea, on ollut mielettömät bolognese-kaipuut! Pian lisää!
VastaaPoista