vasemmalla pavut, oikealla ylhäällä mozzarellasalaadi, siitä alempana tunasalaatti
First course on pikkulangolta peräisin, kissakeittiössä valtaisaksi klassikoksi muodostunut vihreäpapuherkku!
SAMPSAN VIHREÄT PAVUT
- pitkiä vihreitä pakastepapuja (ei niitä nysiä siis)
- tuoretta grana padanoa (tai parmesaania)
- suolaa, pippuria
- voita
Höyrytetään papuja esim siivilässä kiehuvan veden päällä kolmisen minuuttia. Kunhan ovat pehmenneet, siirretään pannulle ja paistetaan voissa tovi. Veistellään päälle juustoa suikaleina, maustetaan suolalla ja pippurilla ja annetaan juuston sulaa. VAU!
PAISTETTU MOZZARELLASALAATTI
- 1 sipuli
- puoli rasiaa kirsikkatomaatteja
- 1 paketti mozzarellaa
- puoli nippua tuoretta basilikaa
- 2 valkosipulinkynttä
- suolaa, pippuria
- balsamicoa
- hyppysellinen sokeria (tai parhaaksi katsomaansa makeutusta)
- voita
Sipuli pilkotaan puolirenkaiksi, kirsikkatomaatit puolitetaan, puristetaan valkosipulinkynnet ja päästetään kaikki kierimään pannulle voissa. Kunhan sipulit ovat kypsyneet, asetellaan päälle mozzarella siivuina, ja annetaan niiden sulaa. Maustetaan suolalla, pippurilla, pienellä lirauksella balsamicoa ja sitäkin pienemmällä ripsauksella sokeria. Lopuksi revitään päälle basilikaa. NAm.
FETAN LOHDUTUSSALAATTI
- jäävuorisalaattia jääkaapin perältä
- rucolaa
- tonnikalapurkki
- fetaa pelastamaan koko juttu
Yhdistellään.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti