1) hyydykekakku
2) täytekakku
Hyydykekakku on karppaajalle iisibiisi kuin pala mitä vain, mutta perinteisen sokeri-vehnäjauhokakun kanssa pitää taas vähän pohtia. Ihanaiselta karppifoorumilta löytyi eräästä ketjusta kakkupohjakokeilu, jonka pohjalta jatkoin omiin kokeiluihini. Testasin eilen pikkuisissa vuokasissa kolmea eri kombinaatiota, jotta tietäisi mihin suuntaan viikonloppuna on turvallisinta lähteä.
PIENI KARPPAAVA KAKKUPOHJA
tai kolme vieläkin pienempää
- 3 kananmunaa
- puoli teelusikkaa steviaa
- 1dl mantelijauhoa
- 1 1/2 tl leivinjauhetta (liikaa, maistui läpi)
Vatkasin kananmunat ja stevian, lisäsin mantelijauhot ja leivinjauheen ja kattelin. Voitelin pienet kupit ja jauhotin ne spelttijauhoilla, monet kai jauhottavat mantelijauholla, mutta mielestäni mantelijauho on vähän turhan tyyristä ja myöskin rakeista siihen touhuun, joten päätin, ettei ripaus spelttiä ole nyt pahaksi. Ensimmäiseen kuppiin meni ihan tätä perustaikinaa, toiseen lisäsin taikinaan pari teelusikallista kaakaojauhoa, ja kolmanteen lisäsin teelusikallisen psylliumia.
Ja kakkujahan sieltä tuli! Järjestyksessä vasemmalta oikealle perus, kaakao ja psyllium. Kaakaoversion keskustasta tuli hassunhauska, kun psyllium-taikinaa jäi liikaa, ja kaakaovuoka puolestaan oli vajaa, niin kaadoin loput siihen päälle, ja se majoittui tuohon keskustaan.
Koostumus ja rakenne oli kaikissa omasta mielestäni oikein mieluisa, mutta sohvan puolelta tuli kommenttia, että mantelijauho tekee kakusta liian rakeista. 1 - 1. Kakkuja toki maisteltiin vain kuivaseltaan ilman minkäänlaista mehustusta, kaverina kermavaahto ja nomparellit. Makeutus tuottaa silti yhä päänvaivaa, sillä makeutusainetta en haluaisi käyttää kaikkien myrkkyjen vuoksi, mutta steviaan ollaan kissalassa hieman vielä tottumattomia. Löysin neuvon, että 1tl steviaa vastaa noin 1,5 dl sokeria, ja jos sitä laittaa liikaa ei seurauksena ole mahtava makeus vaan pistävä kitkeryys. Ja näistä kakkusista olin maistelevinani vähän kitkeryyttä ja jopa suolaisuutta, jonka toisaalta luulen johtuvan myös leivinjauheesta. Ajattelin kuitenkin lauantain kakkua varten pelata varman päälle ja jättää steviakokeilut sikseen. Ehkä toteutan makeutuksen intiaanisokerilla, makeutusainekostutuksella, mehulla tai JOLLAIN. Siihen saakka, MAU MAU.
Kotikollille/karhunpojalle paljon onnea voitonpäivän johdosta. Täällä taas huomenna liput liehuvat ja sotaväki marssii vain Sinua juhliakseen.
VastaaPoistaTerv. Pietarin mafia
P.S. Emähyvä blogi