Tänä jouluna kissaperhe ei ole Suomessa, enkä vielä ole varma, kokkaanko perinteisiä jouluruokia juurikaan. Kävimme viime viikonloppuna vanhempieni luona ja olin tilannut äipältä pikkujouluruokaa, jotta tulisi jonkun verran tänä vuonna sitäkin syötyä. Sanottakoon, että sydämeen ja mahaan kertyy vuoden aikana runsaasti tilaa imelletylle perunalaatikolle, porkkanalaatikolle ja rosollille. I LOVE.
Äiti oli nyt sitten löytänyt tattarin ja soijakorvikkeet ja oli kokkaillut riemuissaan. Seuraavassa vinkkiä gluteenittomien ihmisten ja vegaani-ihmisten joulupöytään, jos jotakuta huolettaa perinteisten juttujen toteutus. Reseptit kirjasin ylös parhaan tulkintani mukaan pohjoiskarjalaisen papatuksen välistä, kaikesta kun ei tarkkoja mittoja ollut.

PERUNALOORA..
(kuvassa vasemmalla)
- kymmenisen perunaa
- pari desiä vettä (ite laittaisin soijamaitoa) nesteeksi
- n. 2-3 rkl tattarijauhoa
- 1rkl ruokosokerisiirappia
(- laittaisin kans pari rkl kookosöljyä)
- 1tl suolaa (tai 1,5?)
Perunat keitetään, survotaan, lisätään vähän nestettä ja siirappia ja vatkataan, lisätään nestettä sen mukaan, että tulee riittävän löysää. Äiti oli jättänyt hellan perälle imeltymään ihan pienelle lämmölle pariksi tunniksi, välillä lisännyt nestettä ja siirappia ja sitten antanut taas olla. Kuulemma pari kolme tuntia se siellä oli imeltynyt. Sitten kaadettaan tilavaan vuokaan, tämä kun kuohuu niin kovasti, ja laitetaan miedolle lämmölle n. 75'C-100'C uuniin pariksi tunniksi ensin kypsymään. Nostetaan uunin lämpöä vielä 200'C huituville ja annetaan olla vielä puolesta tunnista tuntiin, jotta ruskistuu vähän päältä, mutta samalla vahditaan tiukasti, kun se aika hanakasti siellä kuohuu, ettei pulpahda yli. Jotakuinkin näin.
JA BATAATTILOOTA!
(kuvassa oikealla)
- 500g bataattia
- 4dl vettä (keittämiseen)
- 1tl suolaa (keitinveteen)
- n.1dl soijajukurttia
- 2rkl tattarijauhoja
- 2rkl ruokosokerisiirappia
- 0,5tl kanelia
- ripsaus valkopippuria
Bataatit kuoritaan, pilkotaan ja keitetään suolalla maustetussa vedessä. Soseutetaan keitinliemineen. Sekoitetaan joukkoon soijajukurtti, tattarijauhot siirappi ja kaneli ja valkopippuri. Kaadetaan vuokaan ja ripsitään päälle vielä vähän lisää tattarijauhoja.
PORKKANA(-RYYNI-)LAATIKKO
jonka valmistus eteni kuulemma ihan vaan logiikalla..
- porkkanoita sen verran kun nyt suunnilleen haluaa
- ja oisko sitten ollut desi tattarihiutaleita
- ja vähän sitä kookosöljyä
- suolaa
Keitetään ja soseutetaan porkkanat, lisätään tattarihiutaleet ja muut, vuokaan vain ja sitten uuniin muiden kanssa. Päälle voi vähän ripsiä tattarijauhoja. Rien de special.

ROSOLLIAROSOLLIA!
- maustekurkkua
- punajuuria
- perunaa
- omenaa
- vähän sipulia (on niin voimakasta)
Määriä ei valitettavasti ole, tasaisesti vähän kaikkea paitsi sipulia, eikä maustekurkkuakaan nyt niin paljoa. Punajuuret ja perunat keitetään, ja kaikki pilkotaan kivoiksi pieniksi kuutioiksi.
KASTIKE:
otetaan vähän soijaruokakermaa, jota vatkataan kannussa (vatkautuu kuulemma paremmin), sitten vähän ruikautetaan etikkaa ja ruokosokerisiirappia (tai haluttua makeutusta). TSÄDÄÄ!

TATTADAA! TATTARIRIESKA 1
- 3dl tattarihiutaleita
- 0,5tl suolaa
- 2dl soijajukurttia
- n.1-2 rkl kookosöljyä sulatettuna vesihauteessa
Sekoitetaan ainekset, annetaan turvota ainakin sen aikaa, kun uuni lämpiää, mieluusti vaikka tunnin jos ei ole hoppua. Taikina taputellaan isoksi pyöreäksi rieskaksi ja jaetaan sektoreihin taikinapyörällä ja voi vaikka naputella päältä vähän haarukallakin, niin tulee ilmavampaa. Paistetaan 250'C 15min, aika rankka lämpötila ja mielestäni voisi vähän alentaa ja pitää pidempään.
TATTARIRIESKA 2
- 3dl tattarijauhoa
- 2-3 keitettyä perunaa survottuna
- pari rkl soijajukurttia
- 0,5tl suolaa
Sama meininki kuin yllä, mutta koska aineksissa ei ole erityisesti lisättyä rasvaa, niin uunista tullessa voi vähän voidella kookosöljyllä. Sitte vielä heitetään pyyhe päälle ni tulloo hyvvee!
Päällisenä on yhtä aivan ihanaa HUMMUSTA, jonka salaisuus on härkäpavut ja mustaherukka.. Kerron siitä lisää myöhemmin..
KIva että äitisi löysi miten tehdä eri tavalla perinteisiä joululootia.Etenkin tuo bataattiloota kiinnostaa....
VastaaPoistaYaelian: Hyviä kyllä olivat, söin päivässä kaikki loput jotka sain rasioissa mukaan... oli maha vähän hämillään äkillisestä hiilarivyörystä :D
VastaaPoistaMutta joo, toi bataattilaatikko oli varmaan parasta noista, etenkin se kaneli sopi siihen loistavasti ja oli kivan jouluinen! Mä kun tykkään vielä kovasti tommosesta makeammasta ruoasta.