Aina vaan kiirekiirekiire... Miksi? No täksi!

Vietimme VIHDOIN tovi sitten rakkaan lapsosen ensi-iltaa, jonka synnytys työllisti koko syksyn 24/7. Ristiäisiin tulikin sitten pakerrettua usean päivän ajan aiheeseen sopivaa näpsittävää. Teimme elokuvan kasveista, ja samaiset kasvit päätyivät myös ruokapöytään.
Sanottakoon tähän vielä, että arkikokkailussa valmistan ruokaa kahdelle ihmiselle, toisinaan muutamille ystäville. Ehkä kuudelle tai kahdeksalle maksimissaan. Nyt piti pistää pöytää koreaksi vähän isommalle joukolle, ja johan nousi pala kurkkuun. Tästä lähtien heitän semmoset rispektit kaikille pitopalveluihmisille että! Enpä olisi selvinnyt loppuhärdellistä ilman moisia kokemuksia keränneitä ihmisiä, enkä tietenkään ilman kissakeittiön kärsivällistä perunan- ja punajuurenkuorijamiestä. Peace and love!
Mutta ruoka näemmä maistui, koska se katosi parempiin suihin ennen kuin ehdin kameroineni väliin. Tässä vähän menua, typistin reseptit parhaani mukaan vähän pienemmälle ruokakunnalle.
MANGOLDI - ZUCCHINI
a la JAAKKO
- kesäkurpitsa
- 3 valkosipulinkynttä
- 1tl suolaa
- 0,5dl oliiviöljyä
- 1/4 rasiallista mangoldia
Kesäkurpitsasta vuollaan kuorimaveitsellä tms. pitkittäin ohuita siivuja. Sekoitetaan niille marinadi ja suljetaan purkkiin marinoitumaan yöksi. Ennen tarjoilua sotketaan joukkoon mangoldia.
*
POTETO+ZUKKINI=SARADA
= japanilainen perunasalaatti modattuna
- 1kg kuorittuja keitettyjä perunoita (käytin kiinteitä)
- puolikas kesäkurpitsa
- 1 punasipuli
(- jokunen keitetty porkkana jos tahtoo, minä en saanut tähän satsiin laittaa)
- suolaa
KASTIKE:
- pari desiä oliiviöljyä
- hieman limemehua (tai sitruuna-)
- pari rkl valkoviinietikkaa
- sokeria (palmu-, ruoko-, you name it..)
(- pari valkosipulinkynttä)
+ 0,5dl soijaruokakermaa
Keitetyt perunat pilkotaan kukin noin viiten osaan paloiksi. Jätetään jäähtymään. Kesäkurpitsasta vedellään juustohöylällä tai vastaavalla päädystä ohuenohuita viipaleenpuolikkaita. Punasipuli siivutellaan puolirenkuloiksi. Sekoitetaan kesäkurpitsa- ja sipuliviipaleet kulhossa ja ripautetaan päälle reilu määrä suolaa, jotta nesteet lähtevät liikkeelle. Itketetään ainakin vartti, puristellaan välillä sekoitusta käsin, jotta nesteet irtoavat. Saavat rypistyä ja pehmetä. Kaadetaan lopulta turhat nesteet pois ja sekoitetaan perunat, kesäkurpitsat ja sipulit (ja paloitellut keitetyt porkkanat) keskenään. Valmistetaan kastike surauttamalla kaikki ainekset paitsi soijakerma sauvasekoittimella kannussa. Seoksen pitäisi sakeutua vaaleaksi majoneesinomaiseksi kastikkeeksi. En laittanu omaan satsiini valkosipulia, koska sitä oli muissa ruoissa niin paljon, mutta normaalisti se kuuluisi tähän ja auttaa sakeutumisessa. Niinpä lisäsin reilusti vielä soijakermaa joukkoon, jotta maku pehmenisi. Vatkataan sauvasekoittimella kärsivällisesti, kunnes maku ja kaikki on hyvin, sitten sekoitetaan kasviksien joukkoon. Jätetään vetäytymään yön yli, maku muuttuu huomattavasti. Sitten koristellaan vaikka tillillä.
PUNAJUURENNOSTO
- 500g punajuuria
- 1 punasipuli puolirenkuloina
MARINADI:
- 0,5dl oliiviöljyä
- 0,5dl balsamicoa
- 2 valkosipulinkynttä puristettuna
- 2 rkl limemehua
- 3 rkl palmusokeria
- 2tl suolaa
- mustapippuria monen monta pyöräytystä
+
- 2dl keitettyjä kikherneitä (liotus 10h, keittoaika 2-3h TAI 2 vrk idätys+30min keittoaika)
- 0,5 dl oliiviöljyä
- 1 valkosipulinkynsi
- suolaa
- koristeeksi persiljaa
Punajuuret keitetään kuorineen kypsiksi (n. 45min). Kuoritaan ja pilkotaan neljäsosaviipaleiksi. Sekoitetaan marinadi ja sotketaan punajuurien joukkoon, pyöritellään mukaan vielä punasipulitkin. Suljetaan kannelliseen astiaan ja jätetään marinoitumaan yön yli jääkaappiin. Sama homma kikherneille, jotka marinoidaan omassa astiassaan valkosipuliöljyssä yön yli. Aamulla maistellaan. Itse en meinannut saada punajuuren makua millään kohdilleen, etenkin kun satsi oli niin valtava, joten marinadin reseptistä en ole 100% varma, sillä korjailin sitä vielä em. ainesosien välistä suhdettä ihan näppi- ja makutuntumalla. Asetetaan punajuuret tarjolle laakeaan astiaan, ja kipataan kikherneet päälle, ei sekoiteta jottei punajuuri sotke värejä. Koristellaan persiljalla.
*
PAPUTAHNA 1 (paras ikinä)
...Goddess of Caken reseptin mukaan! (toivottavasti maistui ;) !!! )
- 5dl keitettyjä härkäpapuja
- 1dl kookosöljyä
- 1dl mustaherukoita
- 3 valkosipulinkynttä
- suolaa
- 0,5-1dl vettä blendaamiseen
Hushus blenderiin kaikki, sileäksi ja purkkiin. Tarkoitus on saada vähän vetelää, niin tulee sileää, sitten jääkaappiin useaksi tunniksi maustumaan ja jähmettymään, sitten meillä on tahna.
PAPUTAHNA 2
- 5dl keitettyjä härkäpapuja
- 1dl oliiviöljyä
- ehkä 3-5 keitettyä porkkanaa
- reilu pätkä tuoretta inkivääriä raasteena
- suolaa
- vettä
Sama juttu kuin yllä. Porkkanaa sen verran, että tulee vähän kauniimpi väri, semmoinen lieju ei ole hienoa.
*
AIJAI MIKÄ INKIVÄÄRIBOOLI!
/per 5l
- 1l vodkaa
- puolikas keskikokoinen inkiväärijuuri
- agavesiirappia
- 1l ginger alea
- 3l kivennäisvettä
- reilu ruipsaus limemehua (semmosesta purkista)
Valmistetaan inkivääriviina. Äijäruokala teki taannoin näin, me teimme niin, että suikaloimisen sijaan raastoimme inkiväärin ja ujutimme pulloon. Pullosta oli kaadettu päältä vähän jemmaan, jotta inkivääri mahtui tilalle. Perään vähän makeutusta. Olimme vähän myöhään liikenteessä, ehtivät möhiä vain päivän jääkaapissa, mutta se riitti. Inkivääriraaste siivilöitiin pois, käytin sitä myöhemmin ruoanlaitossa (ei ollut pahaa). Käytettiin boolissa, se oli menestys!
******************************************************************
MANGOLDI - HELSINKI - ZUCCHINI tällä viikolla Docpointissa to 28.1.
Paljon onnea suurprojektin ensi-illan johdosta! Olisi kiva nähdä tuo dokumentti.
VastaaPoistaJa nameja juttuja tarjoilit!
olipa muuten ihan mielettömät herkut! Varsinkin kesäkurpitsajuttu oli ihan mielettömän hyvää. Boolista tykkäsin myös. Elokuva on myös vähintään Oscarin arvoinen! Menkäähän kaikki katsomaan...
VastaaPoistaYaelian: Kiitos !! Pitää toivoa että saadaan sitä näkyviin kansainvälisilläkin festareilla, ehkäpä siellä päin myös!
VastaaPoistagoddessofcake: Kiitsa kiitsa! Mun mielestä parasta on yhä toi mustaherukkahummus, tein sitä taaaaaaas pari päivää sitten, niin herkkuu! Ja söin sitä curryn kanssa, vielä hämärämpi yhdistelmä..
Tunnustus odottaa blogissani:)!
VastaaPoistaIt's a party!!!
VastaaPoistaRich
Co-Creator
http://www.evolvewithflavor.com
Oi! Täältäpä löytyy melkosia herkkuja. Täytyykin tutkailla paremmin :)
VastaaPoista